Siirry suoraan sisältöön

KEITÄ OLEMME?

SINI SUOMALAINEN

Sini Suomalainen (VTM, KTM) innostuu uuden tiedon soveltamisesta ja asioiden toteuttamisesta ensimmäistä kertaa. Kun tiedämme, miten maailmasta voi rakentaa paremman, miksemme kokeilisi? Sinin suurimmat asiakkuudet ovatkin tutkimuksen vaikuttavuuden fasilitoinnin parissa. Työssään Sini yhdistää vankan viestintäosaamisen innovatiivisiin kestävän kehityksen hankkeisiin erityisaloinaan tekstiilien kiertotalous, sektorit ylittävät kumppanuudet ja globaali kehitys. Energiatasot takuulla korkealla.

sini.suomalainen@rhea.fi

+358 50 3001 379

Kirsti Cura valokuva

KIRSTI CURA

Kirsti Curalla (PhD, polymeerikemia) on parinkymmenen vuoden työkokemus materiaaliasiantuntijana ja projektipäällikkönä sekä yksityisen että julkisen puolen projekteissa. Kirsti on kiinnostunut tekstiilien ja muovien kestävän ja kiertotalouden mukaisten ratkaisujen kehittämisestä laboratoriotasolta kaupallisiksi tuotteiksi. Kirsti on toiminut kansallisissa tekstiilien kiertotalousverkostoissa vajaat kymmenen vuotta, minkä ansiosta hänellä on laaja sidosryhmäverkosto, ja yhteistyökumppaneita löytyy niin yrityksistä, kunnallisista toimijoista kuin tutkimus- ja koulutusorganisaatioista.

file (3)

MIRA VIIRU-SAUNIO

Mira Viiru-Saunio on keväällä 2025 valmistuva muotoilija (AMK), pääaineenaan tekstiilisuunnittelu. Kiinnostus kiertotalouden ja vastuullisuuden teemoihin vahvistui opintojen edetessä ja oma painotus tutkintoon löytyi sieltä. Monipuolisena muotoilijana olen innokkaasti viestimässä ja visualisoimassa matkaa kohti kestävämpää tulevaisuutta.